Maalaamisesta

Ennen sanoja ja sisältä ulos

Työskentelylleni ominainen piirre on siirtymät maalauksen rakenteellisilta osilta toisille. Puran kuvan osiinsa ja palaan taas takaisin. Jätän puoliväliin ja kesken. Maalaus voi muodostua yhtä hyvin maaliaineesta, jäljestä, läiskästä, kuvallisesta sommittelusta tai esittävästä kuvasta.

Ennen ensimmäistäkään kosketusta välineeseen maalaus on alkanut hahmottua mielessäni (-vai kehossani?) jonkinlaisena tuntumana, johon liitän pieniä maalauksen aihioita ajatuksella: voisiko tämä vastata tuntumaani?

Käsitteellisesti ja konkreettisesti maalaus kohdallani alkaa kuitenkin tyhjästä ja jossain määrin mahdottomuudesta, kysymyksestä: mitä maalaus vielä voi olla? Mitä merkityksiä maalauksella vielä voi olla?

Harvoin löydän yhtäkään vastausta, sen sijaan nipun uusia kysymyksiä usein liittyen maalauksen, tekijän ja katsojan väliseen suhteeseen. Kuten, voiko maalaus herättää katsojassa samankaltaisia hienovaraisia pyrkimyksiä keskinäiseen resonassiin kuin mitä tekijän, tässä tapauksessa maalarin, suhde välineeseensä voi olla.

Voiko jälki maalauksessa välittää tekijän ruumiillisia tuntemuksia?

Ruumiillisuuteen

Voiko taiteen ruumiillisuus olla eräänlaista sanatonta puhetta, jonka tehtävänä ei ole eriyttää ja rajata vaan yhdistää, vahvistaa tekijän ja katsojan välistä intersubjektiivista kokemusmaailmaa? Voisiko maalauksen ruumiillisuuden lopulta laajentaa käsittämään osaksi ruumiillista simulaatiota ja palauttaa aivoissa tapahtuviin representaatioihin olettaen, että katsoja jossain kohtaa tavoittaa tekijän pyrkimyksen vastavuoroisuuteen?

Mielessäni on ajatus maalauksesta mielen ja ruumiin rajapinnalla kohdassa, jossa ne sekoittuvat ja ruumis puhuu mielelle, mutta puhe on käsittämätöntä, sen kaltaista etten löydä sille sanoja. Se puhe muuttuu maalaukseksi. Voin vain arvailla, että kyse on ehkä aistimuksista, affekteista ja tuntemuksista, jotka kiertyvät mielikuviksi.

Ja mielikuviin

Olen taipuvainen ajattelemaan taiteen alkuperästä Julia Kristevan tavoin puutteena tai aukkona. Täytän kaipuuta ja mahdottomuutta kuvalla ”ei mistään”, koska sitä toisaalta on mahdoton täysin lähestyä, kuvailemisesta puhumattakaan. Huomasin vast’ikään, että työskentelyssäni toistuva liikehdintä kahden, usein vastakkaisen poolin (kuvan ja ei-kuvan) välissä muistuttaa Freudin ajatusta lapsen ”fort/da” –leikistä.  Lapsi heittää langan päässä kiinni olevan hyrrän kauemmaksi itsestään ja vetää sitä puoleensa ja toistaa taas. Leikkiä on tulkittu siten, että leikissä lapsi luo mielikuvan poissaolevasta ja taas palaavasta äidistä. Mielikuva on hauras ja epätyydyttävä ja hajoaa taas.

Heitän joskus tarkoituksellisesti maalauksen kauas itsestäni. Näin joudun pakostakin tekemisiin jonkin oudon ja toisenlaisen kanssa. Joudun sulattelemaan maalausta ja suhdettani siihen. Joskus käy niin, että se putoaa liian kauas, enkä saa siihen enää minkäänlaista kosketusta. Oloni on syystäkin pettynyt ja tyhjä. Toisessa leikissä kuva hajoaa osiinsa ja rakentuu taas. Kun osilla ei ole enää kykyä sitoa mielikuvia, ne tyhjentyvät ja menettävät merkityksensä, on aika palata takaisin.

Objekteista

Siitä huolimatta, että koen maalauksen moninkertaisena objektina, se on minulle ennen kaikkea väline, ei kohde. Se on esinemaailmaan kuuluva kappale ja se voi esittää esineitä, mutta silloinkin ja ehkä juuri silloin eniten, se kuvaa sisäisiä objekteja ja tämä moninkertaisuus, päällekkäisyys ja samanaikaisuus tekee maalauksesta niin kiehtovan ja tyhjentymättömän. Maalaus on väline kuvalliseen ajatteluun, mutta miellän kuvallisen ajattelun varsin laajasti.

Se on kuin eräänlainen tarrapaperi, johon tarttuu hajanaisia kuvan aihioita, jotka eivät synny ainoastaan puhtaassa havainnossa, vaan ennen sitä. Maalaaminen on havainnoimista ja samanaikaista havaintokokemuksen tarkastelua, muisti- ja mielikuvien parissa työskentelyä. Toisinaan huomioni tarkentuu havaintoon, kuva-aiheeseen, mutta yhä useammin se polveilee jossain  matkalla. Siihen tarttuu kaikenlaista töhnää, josta yritän irrottautua siinä onnistumatta. Useimmiten maalaus kertookin enemmän matkasta kuin perille pääsystä. Maalaus on tehnyt vain matkasta näkyvän.

Yhteystiedot

Liisa Pesonen

sähköposti: liisa[at]liisapesonen.fi
puhelin: +358 40 518 6887
blogi: liisapesonen.blogspot.com