Ruumiillisuuteen

Voiko taiteen ruumiillisuus olla eräänlaista sanatonta puhetta, jonka tehtävänä ei ole eriyttää ja rajata vaan yhdistää, vahvistaa tekijän ja katsojan välistä intersubjektiivista kokemusmaailmaa? Voisiko maalauksen ruumiillisuuden lopulta laajentaa käsittämään osaksi ruumiillista simulaatiota ja palauttaa aivoissa tapahtuviin representaatioihin olettaen, että katsoja jossain kohtaa tavoittaa tekijän pyrkimyksen vastavuoroisuuteen?

Mielessäni on ajatus maalauksesta mielen ja ruumiin rajapinnalla kohdassa, jossa ne sekoittuvat ja ruumis puhuu mielelle, mutta puhe on käsittämätöntä, sen kaltaista etten löydä sille sanoja. Se puhe muuttuu maalaukseksi. Voin vain arvailla, että kyse on ehkä aistimuksista, affekteista ja tuntemuksista, jotka kiertyvät mielikuviksi.

Leave a Reply