Jyväskylän työväentalon juhlasalin kattovalaisimet

Neljän maalauksen sarjan taustalla kuva-aiheena on ollut Alvar Aallon vuonna 1024 suunnitteleman Jyväskylän Työväentalon juhlasalin kattovalaisimet. Enemmän kuin valaisimia sellaisenaan halusin kuvata tapahtumaa: valojen himmentymistä, niiden jättämiä jälkikuvia ja siirtymää reaalimaailmasta teatteriesityksen maagiseen maailmaan.

Lapsuudessani työväentalossa sijaitsi Jyväskylän kaupunginteatteri, jossa äitini työskenteli puvustajana. Olen lukuisia kertoja istunut teatterissa esityksen alkua odotellen. Katsomon valojen sammumiseen ja esityksen alkuun liittyy aina jotain erityistä. Kollektiivisesti siirrymme tilaan, joka toisaalta on totta ja samalla esitys. Tämä toden ja epätoden viehätys ja samanaikaisuus on läsnä myös kuvataiteessa.

Jos lapsuuteni kotitalo oli ensisijaisesti oman aistimuksellisen kehoni ja ruumiillisuuden näyttämö, työväentalosta, teatterista, tuli mieleni näyttämö.

  • 3I0A5658

Rakenteet-näyttelyn yleiskuvia ripustuksesta

  • 3I0A5647
  • 3I0A5656
  • 3I0A5651
  • 3I0A5656

 

Rakenteet 30.10.2021-22.1.2022

Keski-Suomen museo
Alvar Aallon katu 7
Jyväskylä

Eeronkatu 7

Kolmiosainen Eeronkatu 7 maalaus pohjautuu muisti- ja mielikuviin lapsuuteni kotitalosta Jyväskylässä.

  • 3I0A5652

Rakenteet

Edellisen Makasiini Contemporary galleriassa vuonna 2019 esillä olleen Tila-nimisen näyttelyn yhteydessä kirjoitin, että nimenä olisi yhtä hyvin voinut olla Viiva. Samoin vaikuttaa käyneen nyt Rakenteet-näyttelyn kanssa. Viiva tuntuu läpäisevän jokaisen maalauksen eri tavoin tavoiteltavana eleenä.

Jollain erityisellä tavalla olen loputtoman kiinnostunut viivan, pinnan ja kappaleiden välisistä muutoksista ja eroista. Erityisen selvästi se tulee esiin tässä seitsemän maalauksen muodostamassa sarjassa. Lopulta kiinnostukseni kohdistuu myös siihen mihin maalaus loppuu, siihen rajaan, jonka jälkeen alkaa tyhjyys. Näin paradoksaalisella tavalla pääsen myös maalauksen alkuun. Tilanteeseen, jossa ei ole vielä mitään, mutta jokin on vasta hahmottumassa.

 

Asetelma

  • Asetelma, 2021, Öljy kankaalle, 60x50 cm
  • Asetelma, 2021, Öljy kankaalle, 60x50 cm
  • 3I0A5656
  • 3I0A5651
  • 3I0A5656

Objektit

  • Objektit, 2021, Öljy kankaalle, 60x50 cm
  • 3I0A5656
  • 3I0A5651
  • 3I0A5656

Maljakko

  • Maljakko, 2020, Öljy ja akryyli kankaalle, 115x100cm
  • 3I0A5656
  • 3I0A5651
  • 3I0A5656

Nimetön

  • Nimetön, 2021, Öljy kankaalle, 200x170 cm
  • 3I0A5656
  • 3I0A5651
  • 3I0A5656

Keski-Suomen Museo – Rakenteet

  • LP4239v2

30.10.2021 avautuu Keski-Suomen museossa Jyväskylässä Rakenteet –niminen näyttelyni. Näyttelyn teema on muisti. Olen kotoisin Jyväskylästä ja näyttelyssä esillä olevat teokset tavalla tai toisella liittyvät lapsuuteni ympäristöön.

Näyttelyn nimenä Rakenteet viittaa sekä maalauksen rakenteisiin: pisteeseen, viivaan, pintaan ja kappaleeseen sekä rakennettuun ympäristöön, sen vaikutukseen meihin ja siihen kuinka suhteutamme jatkuvasti itseämme ympäröivään todellisuuteen. Sanalla rakenne yritän hahmottaa myös muistia ja mielen näkymättömiä rakenteita, sitä tapaa, jolla jäsennymme suhteessa ympäristöön ja toisiin ihmisiin. Kuvataiteilijana liikun näissä kaikissa kolmessa toisiinsa limittyneissä maailmoissa.

Kun muistelen lapsuuteni rakennuksia, ensimmäisenä mieleeni nousee Jussi Paatelan suunnittelema Konepaja Mikron kerrostalo Eeronkadulla, jossa asuin lähes 14 ensimmäistä vuotta. Toinen hyvin vahvasti minuun vaikuttanut rakennus on Alvar Aallon piirtämä Työväen talo, jossa tuolloin sijaitsi Jyväskylän kaupunginteatteri. Yliopiston kampus sen sijaan tuli tutuksi vasta myöhemmin ja se on säilynyt jonkinlaisena tilallisena arvoituksena tähän päivän saakka.

Näyttelyssäni en kuitenkaan ole lähestynyt yhtäkään rakennusta ensisijaisesti rakennuksen visuaalisen ilmeen kautta vaan minkälaisen muistijäljen tai tuntuman se on jättänyt minuun. Vähintään yhtä paljon kuin havainnoiva katse ja näkymä jälkeen vaikuttaa myös havaintoja tekevän kehollinen liike ja tuntoaistimus. Se kuinka lähennymme tai loittonemme, kuljemme läpi tai kosketamme, istahdamme tai jatkamme matkaa. Se kuinka muistimme säilöö ja uudelleen poimii pieniä osia kokonaisuudesta, joihin jokin meille merkityksellinen seikka on kiinnittynyt.

 Kuljetan kättäni  seinää pitkin. Seinän pinta raapii hieman ihoani. Talo on suuri vihertävän harmaa massa, joka rajautuu taivaan siniseen väriin. Kuitenkin se on samanaikaisesti sekä siro että raskas. Kellarin ja vintin harmaat pinnat saavat lukuisia erilaisia sävyjä. Molemmissa liikun pikemminkin näkemättä , mutta tunnistan käytävien geometriset suunnat ja rakennuksen massan.  Olen samanaikaisesti rakennuksen sisällä ja ulkona ja tuntuu kuin olisin kasvanut siihen kiinni ja se minuun.

Teatteri oli rakennus, joka eli sisältäpäin. Mikään muu rakennus ei samalla tavalla ollut elossa ja rakentunut yhä uudelleen erilaisiksi esityksiksi. Tuntui kuin elämä rakennuksen sisällä olisi ollut kiihkeämpää ja tiiviimpää kuin ulkona. Kuin ne kaksi todellisuutta olisivat kulkeneet eri ajassa. Silti se, mikä minut näin jälkeen päin kiinnittää tuohon hetkeen, on siirtymä kahden eri tilan välillä. Siirtymä todellisuudesta mielikuvien maailmaan.

Katsomossa kuuluu kaikenlaisia ääniä. Jalkoja siirrellään, puhe peittää yleisön tasaisena mattona, valo on yksitoikkoisen samanlainen aina, kunnes se alkaa hiljalleen hiipua. Juuri tässä kohtaa aistini valpastuvat. Kuuntelen kuinka äänet hiljenee ja valo vähenee kunnes on täysin pimeää. Hetken on aivan hiljaista ja valaisimien jälkikuva heijastuu odottavaan mieleeni.  Esirippu aukeaa ja samalla edessäni avautuu täysin toinen todellisuus.

Yliopiston kampusta tarkastelen ulkopuolelta. Olen lukuisia kertoja kävellyt alueen läpi. Jäsennän rakennusten sijaintia kehollani. Tunnen niiden etäisyyden ja välimatkan, väliin jäävän tilan, massoittelun ja rytmin. Etäisyydestä huolimatta kaikki on käsin kosketeltavaa. Silmissäni on sormenpäiden tuntoaisti, joka pyyhkii rakennuksen tiiliseinää.

Osassa näyttelyssä esillä olevissa teoksissa olen käyttänyt kuva-aiheena lapsuuteni kodista peräisin olevia esineitä. Olen käyttänyt niistä eri yhteyksissä nimitystä objekti. Objekti viittaa esitettyyn kuva-aiheeseen mutta myös mielikuviin ja sisäistyksiin paikoista ja henkilöistä,  joita esitetyt kuva-aiheet voivat edustaa. Samalla objektin käsite viittaa maalauksen olemukseen esineenä eräänlaisessa todellisuuden ja mielikuvien luomassa välitilassa.

Sarjasta Kolme osaa

  • LP0013 (1)
  • Kolme osaa, 2020, Öljy ja akryyli kankaalle, 81x73 cm
  • LP0010
  • LP0010
  • Asetelma, 2021, Öljy kankaalle, 60x50 cm
  • 3I0A5656
  • 3I0A5651
  • 3I0A5656

 

Uusi postaus paremmilla kuvilla, kiitos Jussi Tiainen!

Kolme osaa -sarjan maalauksien kohdalla kyse on esittämisestä, representaatiosta, siitä mitä maalaus lopulta esittää: alkuperäistä kuva-aihetta vaan jotain muuta mikä syrjäyttää kuvatun kohteen. Viiva syrjäyttää nyt alkuperäisen aiheen, mutta onko viivakaan enää aihe vaan viivaan kenties kätkeytynyt rytmi: määrätietoisuus ja hauraus, irtonaisuus ja tarkoituksettomuus.

Tämän hetkinen työskentelyni keskittyy pitkälti viivaan ja sen olemuksen tarkasteluun maalauksessa. Maalaukseni eivät varsinaisesti viittaa viivapiirustuksiin tai viivaan osana maalauksen luonnostelua vaan viiva on aihe, havainnon ja tarkastelun kohde. Lähtökohtana saattaa olla viivan, pinnan ja kappaleen välinen vaihtelu tai viivan tai viivaa muistuttavan jäljen hajottava ja häiritsevä ylivoima suhteessa kuva-aiheeseen.

Tarkastelen viivaa itsenäisenä elementtinä ja toisaalta  varovaisesti hahmoa hakevana muotona. Viiva kuvaa tilaa, ei ainoastaan konkreettista tilaa, mutta myös psyykkistä tilaa ja kehollista ulottuvuutta.

Maalauksissani usein toistuvat viivan ja kuva-aiheen vuorottelu ja kysymys siitä, mikä viivassa muodostuu aiheeksi erityisesti silloin kun  teos on ei-esittävä.  Pakeneeko viiva merkityksiä vai luo niitä?

Käsittelen viivan ja kuva-aiheen välistä suhdetta varsin samankaltaisesti  kuin aiemmin käsittelin jäljen ja merkin välistä erilaisuutta. Olen kiinnostunut maalauksessa kohdasta, jossa viiva alkaa muodostaa tunnistettavaa kuva-aihetta ja  niistä alueista joita viiva rajaa ja piirtää esiin.

Kyse on myös havainnosta, katsomisesta ja näkemisen taipumuksesta erotella havainnon kohteet toisistaan pintoja ja kappaleita erottavin rajoin. Huomioni kohdistuu muutoksiin niin havainnon kuin merkityksienkin kohdalla.