Ennen sanoja ja sisältä ulos
Työskentelylleni ominainen piirre on siirtymät maalauksen rakenteellisilta osilta toisille. Puran kuvan osiinsa ja palaan taas takaisin. Jätän puoliväliin ja kesken. Maalaus voi muodostua yhtä hyvin maaliaineesta, jäljestä, läiskästä, kuvallisesta sommittelusta tai esittävästä kuvasta.
Ennen ensimmäistäkään kosketusta välineeseen maalaus on alkanut hahmottua mielessäni (-vai kehossani?) jonkinlaisena tuntumana, johon liitän pieniä maalauksen aihioita ajatuksella: voisiko tämä vastata tuntumaani?
Käsitteellisesti ja konkreettisesti maalaus kohdallani alkaa kuitenkin tyhjästä ja jossain määrin mahdottomuudesta, kysymyksestä: mitä maalaus vielä voi olla? Mitä merkityksiä maalauksella vielä voi olla?
Harvoin löydän yhtäkään vastausta, sen sijaan nipun uusia kysymyksiä usein liittyen maalauksen, tekijän ja katsojan väliseen suhteeseen. Kuten, voiko maalaus herättää katsojassa samankaltaisia hienovaraisia pyrkimyksiä keskinäiseen resonassiin kuin mitä tekijän, tässä tapauksessa maalarin, suhde välineeseensä voi olla.
Voiko jälki maalauksessa välittää tekijän ruumiillisia tuntemuksia?